Olen päättänyt muistella inttiaikoja ainoastaan hyvällä - menneiden murehtimisesta ei loppujen lopuksi saa yhtään mitään irti. Näin jälkeenpäin ajateltuna olen tosi tyytyväinen päätöksestäni suorittaa varusmiespalvelus, sillä olen viimeisten viiden ja puolen kuukauden aikana kasvanut, oppinut ja astunut mukavuusalueeni ulkopuolelle päivittäin, enkä usko, että missään muualla se olisi käynyt näin helposti. Tulen kaipaamaan armeijasta
- torstain hernekeittoa ja pannukakkua
- säännöllistä päivärytmiä
- sotilaskodissa jonottamista
- tupakavereita
- kotoisaa alapunkkaa
Toivon kuitenkin, ettei mun koskaan enää tarvitse
- juoda muonituskeskuksen kahvia
- huoltaa rynnäkkökivääriä
- juosta täystaisteluvarustuksessa parikaapelikela selässä
- kuulla olevani "saatanan uusavuton" tai "helvetin monivammainen"
Kiitos kaikille, jotka olivat osana mun sotilastaipaletta! Toivottavasti ei tavata enää samoissa merkeissä.
Helsinki, Finland
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti