23. helmikuuta 2015

Maanantaikuulumisia


Maanantai on alkuvuoden mittaan noussut pikku hiljaa yhdeksi mun suosikkiviikonpäivistä. Kun tiedossa on vain yksi iltapäiväluento, jonka skippaamisen pystyy hyvin helposti itselleen perustelemaan, voi miltei koko päivän viettää rauhallisissa merkeissä. Tänäänkin nousin vasta yhdeksän jälkeen (viikonloppuna heräsin molempina aamuina seitsemän aikoihin...) ja olen ehtinyt juoda kupeittain kahvia samalla katsellen ikkunasta sinistä taivasta ja reippaita lenkkeilijöitä. Lenkkipolku houkuttelisi muakin, mutta tänään on aivan liian kaunis päivä kiirehtimiseen. Ehtii sinne illallakin.

Muut viikonpäivät ovatkin sitten niin täyteen ahdattuja, että esimerkiksi viime torstaina vihdoin vähän ennen kahdeksaa 11 tunnin koulupäivän jälkeen olin niin pahalla tuulella, että teki mieli näyttää keskisormea jollekin autoilijalle. Tai potkaista roskista tai jotain. Ylipitkät koulupäivät ja niiden aiheuttama väsymys ovat tuottaneet pientä ahdistusta, sillä mun pitäisi tässä samalla myös lukea pääsykokeisiin, hakea kesätöitä sekä pitää itseni ravittuna ja puhtaissa vaatteissa, joista kaksi viimeisintä tuntuvat vievän jo yksinään ihan valtavasti energiaa. Onneksi vielä ollaan vasta helmikuussa, joten eiköhän tässä ole jonkin verran aikaa asioiden sumpliutua.

Mutta on elämä oikeasti ihan kivaa tällä hetkellä. Kun tekemistä riittää, kuluu aikakin nopeasti - ihan pian päästään jo nauttimaan oikeasta keväästä (joka on kivaa ja kaikkien lempivuodenaika noin kolme päivää, kunnes liukastelu ja kuralammikot alkavat tympiä) ja farkku/nahkatakkikeleistä, your choice. Nyt mä puen vaatteet päälle, palautan tyhjät pepsipullot kauppaan ja ostan loppuviikon nuudelit.

16. helmikuuta 2015

Ihonhoitojuttuja

Kirjoittelin ihonhoidosta ja aknesta viimeksi vähän alle vuosi sitten, kun olin päättänyt lopettaa antibioottien syömisen puolentoista vuoden jälkeen. Vaikka mun iho koittaa edelleen elää teini-ikäänsä vastusteluistani huolimatta, moni muu asia on ehtinyt muuttua tässä ajassa! Koko viime syksy oli ihon kanssa yhtä vuoristorataa, mutta tammikussa aloitin vihdoin kauan odottamani isotretinoiini- eli ns. roaccutan-kuurin. Ihan vielä reilun kolmen viikon jälkeen en voi sanoa olevani tyytyväinen tilanteeseen, mutta parin kuukauden päästä toivottavasti ollaan jo voiton puolella.

Yhden selvän muutoksen lääke kuitenkin sai aikaan jo alle viikossa kuurin aloittamisesta - ihon ja huulten kuivumisen. Mulla ei juuri koskaan ole ollut kuiva iho ja esimerkiksi huulirasvaa olen käyttänyt vain satunnaisesti, mutta nyt en voi poistua kotoa ilman reilua annosta kosteusvoidetta kasvoilla ja huulirasvapurkkia taskussa. Yksi viimeiaikaisista projekteista mulla onkin ollut löytää täydellinen kokoelma erilaisia kosteuttavia tuotteita, jotten aivan kuivu atomipölyksi ennen kuin lääkekuuri on saatu päätökseen.



Mun kuiviin ja halkeileviin huuliin ja suupieliin olen tähän mennessä käyttänyt ACOn hoitavaa huulivoidetta, joka ei kuitenkaan taida olla yksinään enää ihan riittävä tuote mulle. Etenkin koulussa tuntuu, että sitä saa levittää jatkuvasti, mutta oon kyllä varma, että osan olen aina huomaamattani (nälissäni) nuollut pois... Onneksi vanha kunnon Bepanthen kuitenkin pelastaa ja jättää huulet sileiksi pidemmäksi aikaa. Sain myös viime viikolla kokeiltavaksi L'Occitanen shea-huulivoiteita, mikä oli ihan mahtava juttu mun aavikoitumista ajatellen. :-D Valkoisessa tuubissa oleva Ultra Rich Lip Balm -voide on näistä kahdesta kevyempää ja imeytyy nopeasti, kun taas 100% sheavoi vähän paksumpaa tököttiä, mutta siitähän meikäläinen tykkää! Myös merkin shea-käsivoide on ollut yksi mun lempparituotteista jo jonkin aikaa, sillä en vaan voi vastustaa sitä tuoksua. Kaikki shea-sarjan tuotteet voi katsastaa täältä.



Olen päässyt kokeilemaan myös L'Occitanen uuden miehille suunnatun Cédrat-sarjan tuotteita - esimerkiksi elämäni ensimmäistä after shave -voidetta, halleluja! Voide auttaa ihoa palautumaan parranajon jälkeen ja vähentää höyläämisen aiheuttamaa ärsytystä, joka mullakin on lisääntynyt herkistyneen ihon myötä. Tykkään näiden tuotteiden cedrat-hedelmästä peräisin olevasta raikkaan sitruksisesta tuoksusta tosi paljon, sillä mun mielestä monet miesten tuotteet yleensä tuoksuu lähinnä vain mieheltä... Tiedättekö mitä tarkoitan?! Onneksi tuoteperheeseen kuuluu myös mm. alkoholiton ja alumiinisuolaton deodorantti, joka tuli mulla tarpeeseen edellisen dödön loputtua juuri sopivasti.

L'Occitanen tuotteissa tykkään erityisesti siitä, että monet sisältävät luomuviljeltyjä ainesosia (näissä esim. sheavoi ja cedrat-uute) ja esimerkiksi sheavoi on saanut myös reilu kauppa -hyväksynnän. Lisäksi kauniit pakkaukset ovat aina plussaa, sillä onhan tärkeää, että tavarat näyttävät nätiltä hyllyssä siistissä rivissä...



Oon niin monesta blogista lukenut teepuuöljyn aikaansaamista ihmeistä, että nyt kun mun perinteiset aknetuotteet ovat pannassa, päätin tuon pikkupurkin vihdoin hankkia yksittäisten näppylöiden hoitoon. Ja musta tosiaan tuntuu että se toimii, vaikka tässä The Body Shopin tuotteessa onkin itse öljyä vain 15 prosenttia... Pieni määrä pumpulipuikolla taputeltuna on riittänyt edesauttamaan näppyjen katoamista, mutta huolimattomasti levitettynä se on kuivattanut myös ympäröivää ihoa, heh. Vähän lisää tarkkuutta siis mulle. Onko kellään kokemusta apteekeista saatavasta 100% teepuuöljystä?

Tällaisia tuotteita mulla on nyt perusvoiteiden lisäksi käytössä. Kaikenlaiset vinkit esimerkiksi kasvojen kosteuttamiseen otetaan vastaan, sillä monesti mun naama on ihan rutikuiva iltapäivään mennessä. Haussa olisi siis kosteusvoide, joka ei näytä rasvaiselta ja kiiltävältä, mutta kestäisi kuitenkin edes kuusi tuntia koulun ilmastoiduissa luentosaleissa... Unelmoinko liian suuria?

*L'Occitanen tuotteet saatu blogin kautta.

10. helmikuuta 2015

Päivä Artun kanssa



06:20 Ensimmäinen herätys soi. Unenpöppörössä sekoilen puhelimeni kanssa siten, että torkutan vahingossa jokaisen parin minuutin välein soivan herätyksen ja lopulta puhelin huutaa täydellä volyymillä lähes lakkaamatta... Sori taas, seinänaapuri.

07:00 Nousen vihdoin napsauttamaan kahvinkeittimen päälle ja päivä voi alkaa. Laitan kuivuudesta pois varisevaan naamaani pari kerrosta kosteusvoidetta ja puen päälle vanhimmat farkkuni.

08:20 Saavun luennolle vain viisi minuuttia myöhässä, jee! Ensimmäiset kaksi tuntia automaatiota, puolet ajasta keskityn melko mallikkaasti ja loput luennosta tuijotan valkokangasta päin kuulematta sanaakaan.

10:15 Matikkaa. Raapustan muistiinpanoja Taylorin sarjoista samalla kun selaan Instagramia ja suunnittelen lippujen ostamista 50 Shades of Greyhin (viikonlopun näytökset jo ihan täynnä, buu).

12:15 Ohjelmoinnin perusteita - luennolla keskitytään paljolti asioihin, jotka olin jo ymmärtänyt, joten vartin jälkeen syvennyn selailemaan äitiys- ja perheblogeja. Haaveilen lapsista, omistusasunnosta ja kupista kahvia.

14:15 Luennot ohi, äkkiä kotiin ja peiton alle.

15:00 Mulla ei ole kotona juuri mitään ruokaa, joten pikanuudelit, kahvi ja appelsiini saavat kelvata.



16:45 Suuntaan matkani kohti keskustaa valmennuskurssin luennolle, mutta bussi on taas myöhässä. Ärsyttää.

17:05 Saavun hengästyneenä vain hiukan myöhässä paikalle huomatakseni, että luento on siirretty perjantaille...

17:07 En lannistu, vaan päätän käydä keskustassa ruokakaupassa ja ostan lohdutukseksi tuorepastaa.

18:30 Syön edellä mainittua tuorepastaa ja juttelen samalla facetimessa.

19:15 Välttelen tiskaamista. Viikonlopun yksi luksushetkistä oli ehdottomasti se, kun kaverini tiskasi yhden tiskivuoren mun puolesta. #blessed

20:30 Alan kirjoittamaan tätä postausta ja haaveilen teestä. Edellisen kohdan vuoksi tosin mulla ei ole yhtään puhdasta kuppia. Tää ei ole enää edes hauskaa.

Tässäpä pieni kurkkaus glamouria pursuavaan elämääni - ihan siltä varalta, että joltakin on päässyt unohtumaan millainen säheltäjä mä olenkaan. Tänään oli silti suurimmilta osin varsin mainio päivä, sillä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja sain tietää eilisen tentin sujuneen yllättävän hyvin!

Tähän loppuun mulla on jäljellä vain yksi kysymys: kuinka kauan festariranneketta voi pitää kädessä ennen kuin siitä tulee liian teiniä? Otettakoon huomioon, että ranneke on mun elämäni ensimmäinen laatuaan ja sen värit sopii täydellisesti mun Marimekon petivaatteisiin.

8. helmikuuta 2015

#VALOA



Huhhu, mikä superviikonloppu takana!! Vaikka käynkin viikonloppuisin mielelläni kotiseuduilla kyläilemässä, oli mukavaa saada meidän kolmen kopla koolle ensimmäistä kertaa tänne mun kämpille. Kaksikymmentäkuusi neliötä täyttyi perjantai-iltapäivällä nopeasti varsin epätavallisesta määrästä ruokaa, naurua ja jatkuvaa musiikin tahdissa laulamista... Naapurit, ei muistella pahalla!

Viikonlopun yksi kohokohdista oli tietty Valoa-festarit, jotka osoittautuivat tosi mukavaksi tapahtumaksi. Kyseessä oli mun toiset kaupunkifestarit Tampereella - syksyllä järjestetyssä Lost in Musicissa ehdin käydä pyörähtämässä Lapkon keikalla Yo-talolla, mutta valitettavasti edeltävä torstai-ilta jäi tuolloin väliin tenttiviikon takia. Mun mielestä on ihan mahtavaa, että tällaisia tapahtumia järjestetään, sillä on mukava päästä tekemään uusia musalöytöjä sekä näkemään vähän tuntemattomampia artisteja livenä.

Perjantaina katsastimme ensin menon Klubilla Ida-puolinutturoita ja metsuripartoja bongaillen, josta siirryimme loppuillaksi Yo-talolle. Samat mestat kävimme läpi myös lauantaina - mulle alkaa vihdoin olla selvillä Yo-talon tarkka sijainti, tällä kertaa kun olin liikenteessä ainoastaan energiajuoman voimin. :-D

Oli hauska huomata, miten erilainen tunnelma kaikilla meidän käymillä keikoilla oli. Evaa & Manua kuunneltiin rauhallisesti paikoittain lähes hartaissa fiiliksissä, Kakkmaddafakkan tahtiin tanssittiin villisti ja Pää kiin soittaessa suorastaan riehuttiin. Toivottavasti kukaan ei joutunut lähikosketuksiin Pää kiin jälkeisen tanssilattian lasinsirujen kanssa!!



Ehkäpä tämän viikonlopun voimin jaksan valmistautua huomiseen matikan välitenttiin (aiheena integraali <3__<3) ja painaa viisi päivää kovaa duunia ennen seuraavaa Porin visiittiä, ystävänpäivää ja ystävän tupareita. Siispä suuntaan nyt vielä ennen auringonlaskua lenkille imemään kaiken mahdollisen energian itseeni - adios!

2. helmikuuta 2015

Tämän hetken suosikit

Täältä pesee pitkästä aikaa sekalainen kokoelma tämän hetken lempparijuttuja - tällaisten postausten tekeminen oli mun lempipuuhaa jo pari vuotta sitten, sillä kirjoittaessa tuleesamalle itsekin niin hyvälle tuulelle, heh. Toivottavasti tekin tykkäätte lukea näitä!

[ 1 ] kotiin jääminen  Vahva aloitus, tiedetään... Päätin tänään kuitenkin olla menemättä yhden luennon takia yliopistolle ja täytyy sanoa, että kyllä velvollisuuksista laistaminen voikin tuntua hyvältä! Koko viime viikko meni niin nopeasti ohi, että halusin viettää tämän maanantaipäivän ihan rauhassa. Sain jopa siivottua, pestyä pyykkiä ja laitettua makaronilaatikkoa - siis ihan oikeaa ruokaa. Lähes ennenkuulumatonta tässä huushollissa.



[ 2 ] uusi hajuvesi  Tämän vuoden ehdottomasti paras alelöytö on tähän mennessä Guccin Guilty-hajuvesi, jonka sain törkeän edullisesti Sokoksen myydessä tuoksulahjapakkauksia puoleen hintaan. Olin jämähtänyt käyttämään samaa tuoksua niin pitkäksi aikaa, että vaihtelu tekikin jo hyvää.

[ 3 ] valoa-festivaalit  Tänä viikonloppuna (6.-7.2.2015) Tampereella järjestetään Valoa Festival -niminen musiikkitapahtuma jo kuudetta kertaa ja tällä kertaa meikäläinenkin on mukana meiningeissä! Sain lipun kahdelta kaveriltani joululahjaksi ja odotan innolla saavani heidät viikonloppuvisiitille vaihteeksi tänne mun huudeille. Omat pakko nähdä -artistit ovat ainakin Eva & Manu, Kakkmaddafakka ja Aeroplane, mutta ilta näyttäköön päädymmekö taas punk-sensaatio Pää Kiin yleisön sekaan... Onko kukaan teistä tulossa mukaan tanhuamaan viikonloppuna?!



[ 4 ] uudet musiikkilöydöt  Uuden musiikin etsiminen ja löytäminen Spotifyn syövereistä on yksi mun lempipuuhistani, mutta välillä mulle tuntuu iskevän ns. kuiva kausi ja mikään uusi musiikki ei millään nappaa. Nyt viime aikoina tilanne on kuitenkin ollut taas ihan päinvastainen - soittolistoihin on tullut raahattua yksi jos toinenkin uusi löytö. Tässä teille pari mun lempparia, joiden vuoksi suosittelen laittamaan omat musat hetkeksi pauselle:
Suvi - Find You // IYES - Glow // Purity Ring - begin again // JMR - Shivers // Night Terrors of 1927 - When You Were Mine (feat. Tegan & Sara)
[ 5 ] sweatshop-dokkari  Vaikka tammikuussa tv-sarjojen ja leffojen katsominen jäi hyvin vähäiseksi, ehdin kuitenkin tutustua norjalaiseen Sweatshop-dokumenttiin, jossa seurataan kolmen nuoren matkaa Kambodžaan tutustumaan paikallisiin vaatetehtaisiin ja näiden työntekijöihin. Mielestäni dokumentteja on aina syytä katsoa hieman varauksella ja tietynlaisella kriittisyydellä, mutta suosittelen kuitenkin tutustumaan tähän minisarjaan. Alle kymmenminuuttiset jaksot toimivat hyvin taukojumppana esimerkiksi opiskelun lomassa. :-D Dokkari löytyy englanniksi tekstitettynä täältä.



Mulla on tällä hetkellä elämästä niin positiivinen fiilis, etteivät edes odottavat ohjelmoinnin, matikan, fysiikan ja kemian tehtävät saa mua masentumaan. Ohjelmoinnista puheen ollen: kyseinen opintojakso on saanut mut innostumaan koodauksesta taas sen verran, että sormet syyhyävät päästä muokkailemaan bloginkin ulkoasua uuteen uskoon. Saisinpa vain näihin päiviin muutaman lisätunnin!!

 Mahtavaa helmikuun ekaa viikkoa kaikille. ❤