2. helmikuuta 2015

Tämän hetken suosikit

Täältä pesee pitkästä aikaa sekalainen kokoelma tämän hetken lempparijuttuja - tällaisten postausten tekeminen oli mun lempipuuhaa jo pari vuotta sitten, sillä kirjoittaessa tuleesamalle itsekin niin hyvälle tuulelle, heh. Toivottavasti tekin tykkäätte lukea näitä!

[ 1 ] kotiin jääminen  Vahva aloitus, tiedetään... Päätin tänään kuitenkin olla menemättä yhden luennon takia yliopistolle ja täytyy sanoa, että kyllä velvollisuuksista laistaminen voikin tuntua hyvältä! Koko viime viikko meni niin nopeasti ohi, että halusin viettää tämän maanantaipäivän ihan rauhassa. Sain jopa siivottua, pestyä pyykkiä ja laitettua makaronilaatikkoa - siis ihan oikeaa ruokaa. Lähes ennenkuulumatonta tässä huushollissa.



[ 2 ] uusi hajuvesi  Tämän vuoden ehdottomasti paras alelöytö on tähän mennessä Guccin Guilty-hajuvesi, jonka sain törkeän edullisesti Sokoksen myydessä tuoksulahjapakkauksia puoleen hintaan. Olin jämähtänyt käyttämään samaa tuoksua niin pitkäksi aikaa, että vaihtelu tekikin jo hyvää.

[ 3 ] valoa-festivaalit  Tänä viikonloppuna (6.-7.2.2015) Tampereella järjestetään Valoa Festival -niminen musiikkitapahtuma jo kuudetta kertaa ja tällä kertaa meikäläinenkin on mukana meiningeissä! Sain lipun kahdelta kaveriltani joululahjaksi ja odotan innolla saavani heidät viikonloppuvisiitille vaihteeksi tänne mun huudeille. Omat pakko nähdä -artistit ovat ainakin Eva & Manu, Kakkmaddafakka ja Aeroplane, mutta ilta näyttäköön päädymmekö taas punk-sensaatio Pää Kiin yleisön sekaan... Onko kukaan teistä tulossa mukaan tanhuamaan viikonloppuna?!



[ 4 ] uudet musiikkilöydöt  Uuden musiikin etsiminen ja löytäminen Spotifyn syövereistä on yksi mun lempipuuhistani, mutta välillä mulle tuntuu iskevän ns. kuiva kausi ja mikään uusi musiikki ei millään nappaa. Nyt viime aikoina tilanne on kuitenkin ollut taas ihan päinvastainen - soittolistoihin on tullut raahattua yksi jos toinenkin uusi löytö. Tässä teille pari mun lempparia, joiden vuoksi suosittelen laittamaan omat musat hetkeksi pauselle:
Suvi - Find You // IYES - Glow // Purity Ring - begin again // JMR - Shivers // Night Terrors of 1927 - When You Were Mine (feat. Tegan & Sara)
[ 5 ] sweatshop-dokkari  Vaikka tammikuussa tv-sarjojen ja leffojen katsominen jäi hyvin vähäiseksi, ehdin kuitenkin tutustua norjalaiseen Sweatshop-dokumenttiin, jossa seurataan kolmen nuoren matkaa Kambodžaan tutustumaan paikallisiin vaatetehtaisiin ja näiden työntekijöihin. Mielestäni dokumentteja on aina syytä katsoa hieman varauksella ja tietynlaisella kriittisyydellä, mutta suosittelen kuitenkin tutustumaan tähän minisarjaan. Alle kymmenminuuttiset jaksot toimivat hyvin taukojumppana esimerkiksi opiskelun lomassa. :-D Dokkari löytyy englanniksi tekstitettynä täältä.



Mulla on tällä hetkellä elämästä niin positiivinen fiilis, etteivät edes odottavat ohjelmoinnin, matikan, fysiikan ja kemian tehtävät saa mua masentumaan. Ohjelmoinnista puheen ollen: kyseinen opintojakso on saanut mut innostumaan koodauksesta taas sen verran, että sormet syyhyävät päästä muokkailemaan bloginkin ulkoasua uuteen uskoon. Saisinpa vain näihin päiviin muutaman lisätunnin!!

 Mahtavaa helmikuun ekaa viikkoa kaikille. ❤ 

4 kommenttia:

  1. aa vitsit en oo vielä päättänyt lähdenkö tanhuamaan valoille, mutta ehkäpä, ehkäpä !
    ja voi suvin find you on ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh, no jos päätät lähteä niin saatamme törmätä !! ja ihanaa että säkin tykkäät, yksi lempparilöydöistä vähään aikaan :-)

      Poista
  2. aaaa jaan ton ykköskohdan ilot niin täysillä! on ihan parasta jäädä kotiin siivoamaan, lukemaan, laittamaan ruokaa tai tekemään mitä tahansa, mistä tulee hyvä ja aikaansaava olo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh ihanaa et jaat ton tunteen! koulupäivinä kaikki muu vaan tuntuu jäävän niin kovasti taka-alalle.

      Poista