6. maaliskuuta 2015

You know what we need? A 30-second dance party

Greyn Anatomia on toistaiseksi paras tv-sarja, mitä olen ikinä katsonut. Tässä ei ole kiistelyn varaa.

Monille sarjan faneille 30-second dance party on tuttu käsite. Mitä tehdä, kun seinät kaatuvat päälle, stressitasot ovat pilvissä ja kaikki on ylipäänsä vaan ihan paskaa?


Takaan, että jo puolen minuutin armottoman hytkymisen jälkeen kaikki tuntuu paljon paremmalta! Tanssibileet sopivat niin opiskelun, laskujen maksamisen kuin työhakemusten lähettämisenkin taukojumpaksi.

Tanssibileet eivät välttämättä tarvitse taustamusiikkia, mutta aiheesta kirjoittaminen oli mainio tekosyy suositella muutamaa tanssittavaa musiikkiuutuutta, heh...



Susanne Sundførin uusimmasta albumista mun piti lukea suosituksia useampaan otteeseen ennen kuin muistin kirjoittaa sen Deezerin hakupalkkiin eräänä kouluaamuna. Ja onneksi muistin!! Norjalaisartisti on ehtinyt julkaista jo kuusi studioalbumia ja keikkua kotimaansa listojen kärjessä - kyllä norjalaiset tietää hyvän päälle.



Purity Ringin paljon odotettu toinen albumi tupsahti Spotifyyn ihan äskettäin ja ei kyllä ainakaan mua pettänyt. Oon jammaillut begin againin tahtiin pitkin alkuvuotta, mutta oli mahtava saada lisää uutta materiaalia kuunneltavaksi.

Näiden albumien tahdissa lähden piakkoin noutamaan pikkusiskoa viikonloppuvieraaksi juna-asemalta - ihan parasta saada taas viikonlopuksi eloa näiden harmaiden seinien sisälle. Hyvää perjantaita kaikille!

2 kommenttia:

  1. Greyn anatomia on ihan paras ikinä!!! Tälläkii hetkellä ku pitäs lukee yo-kokeisii nii menee helposti joku 7 jaksoo päivässä... Addicted!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha sama täällä!! mulla on nyt just tenttiviikko ja alotin tänäänki päivän kattomalla kaks jaksoa greytä... että aivot virkoais fysiikkaa varten tai jotain... :-D

      Poista