18. elokuuta 2014

A new chapter


Ei tässä ihan näin pitänyt käydä.

Vastoin kaikkia ennakko-oletuksiani alkavasta syksystä löysin itseni tänään TTY:n luentosalista kuuntelemasta yliopiston rehtorin tervetulopuhetta. Keväisten suunnitelmieni mukaan minun olisi pitänyt olla noin kilometrin päässä kotoa ammattikorkeakoulussa orientoitumassa sosiaali- ja terveysalan opintoihin, mutta jäätyäni hävettävän monen pisteen päähän hyväksytyksi tulemisesta oli teknillinen yliopisto kaikista varteenotettavin vaihtoehto.

Salissa istuessani päässä pyörivät vain sanat mitä mä teen täällä, mitä ihmettä mä teen täällä, mutta oli valtavan helpottavaa lopulta huomata, että me kaikki taidettiin olla hiukan hukassa.

Teekkarielämään liittyy hyvin läheisesti vilkas juhlimiskulttuuri etenkin ensimmäisenä vuotena. Lukemattomat bileet ja illanistujaiset tuntemattomien ihmisten kanssa ahdistavat vähän, koska en ole vielä ihan täysin sisäistänyt olevani juurikin täysin tuntemattomien ihmisten keskellä. Mun ei tarvitse enää olla se epävarma ja pidättyväinen Arttu, joka käytävillä ja kaduilla kävelee katse kohti maata muita ihmisiä vältellen. Vaikka mun ei tarvitse (enkä haluaisikaan) luoda itselleni jotain ihan uutta ja värikästä persoonaa, niin voisin nyt vihdoinkin opetella olemaan ihan rennosti, juttelemaan vierustovereille ja olemaan miettimättä jokaista sanaa mitä sanon. Olla ihan vaan minä.

Ja tästä voisikin tulla vielä ihan hyvä vuosi.

5 kommenttia:

  1. Toinen Tamperelainen opiskelija18. elokuuta 2014 klo 23.03

    Mihin koulutukseen(ksiin?) hait ammattikorkeaan? Ja mitä nyt opiskelet TTY:llä? Paljon onnea opiskelupaikasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveyden- ja sairaanhoitajakoulutuksiin en siis päässyt sisään, aikaisemmin mut on hyväksytty sinne lukemaan liiketaloutta. Ja nyt opiskelen automaatiotekniikkaa :-) kiitos!

      Poista
  2. Tsemppiä fuksiviikolle ja opintoihin! Mikä ala se nyt olikaan? Mun hyvä kaveri alottaa nyt just TTY:ssä arkkitehtiopinnot, jänskättää vähän sen puolesta. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Automaatiotekniikan opinnot siis aloitan :-D

      Poista
  3. Onnea opiskelupaikasta. Ja niistä täysin tuntemattomista ihmisistä joita myös opiskelukavereiksi kutsutaan - niistä voi löytyä ystäviä loppuelämäksi tai ainakin opiskeluajaksi. Kannattaa olla monessa mukana ja tavata paljon ihmisiä, vaikka se aluksi tuntuukin oudolta. Kyllä ne hyvät tyypit sieltä nousee esiin.

    J

    VastaaPoista