12. heinäkuuta 2014

Mä vasta opettelen elämään

(Tähän pakolliset pahoittelut viimeaikaisesta hiljaiselosta.)

Kuten viime vuonnakin, työt ja aikaiset aamuherätykset ovat imeneet musta lähes kaikki mehut, mutta ensi viikolla häämöttävä palkkapäivä motivoi silti jaksamaan. Nyt kun olen reilun vuorokauden viettänyt täällä omassa asunnossani, oon huomannut niin monta kohdetta, joihin palkkarahoja voisinkaan käyttää! Kaikista päällimmäisimpänä mielessä on kuitenkin kattolamppu, jota ei tarvitse pultata kattoon kiinni kuten tuota Ikeasta hankkimaani spottivalaisinta.... Nimimerkillä yhdeltätoista illalla epätoivoisesti ikkunan ääressä dataileva Arttu.

Eipä mun yksinelämisen harjoittelu muutenkaan ihan ongelmitta ole sujunut. Eilen käveltyäni vähän kaukaisempaan ruokakauppaan huomasin kassalle mennessäni, että eihän mulla ole edes rahaa mukana. Tänään taas unohdin kännykkäni kaverin autoon - meinasi pieni paniikki iskeä kun tajusin, että siinä puhelimessa on kaikki mun yhteydet ulkomaailmaan. Eihän mulla ole edes nettiä vielä kämpillä! Onneksi ystävällinen ohikulkija lainasi puhelintaan ja parin 020202-soiton ja hiki päässä kävelemisen jälkeen sain puhelimen takaisin haltuuni.

Kaoottisuudestaan huolimatta olen nauttinut tästä viikonlopusta huimasti ja vähän harmittaa lähteä huomenna takaisin vanhempien huomaan. Mutta onhan siinäkin puolensa, kun jääkapista löytyy muutakin kuin Pepsi Maxia.

5 kommenttia:

  1. asutko irjalassa !!!!! näin ehkä sinut mutta oikeastaan en ole ihan kovinkaan varma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo!! Ja voi jehevli kun kaikki näkee mut tänään kun oon ollut ihan räjähtänyt ja sekaisin :--( tällaistako se on kun muuttaa isompaan kaupunkiin

      Poista
    2. Kaikki tiet vievät Irjalaan!

      Poista
    3. voi toista ! mutta itsekin näytin varmaan joltakin lenkkeilevältä boratilta niin ehkä meni vähän tasan nää jutut sitten haha

      Poista
  2. tsemiä yksin elelyyn! mulla oli kaks vuotta sitten, kun omilleni muutin aika kova yksin olo kriisi päällä ja soittelin kaikille törkeessä paniikissa menoa jostain ettei tarvitsisi lounailla kotona :-D nyt tosin tää maistuu aikas hyvältä!

    VastaaPoista