2. toukokuuta 2014

Omaa kotia rakentamassa

Kuten aikaisemmin mainitsinkin, niin minulla on parin kuukauden päästä tiedossa muutto Tampereelle - ihan ihka ensimmäiseen omaan kotiin! Vaikka muutto on ollut varmaa tietoa jo kauan, mun pesänrakennusvietti on alkanut heräilemään vasta ihan äskettäin. Ja voi pojat, mihin pinteeseen olenkaan itseni ajanut.

Koko teini-ikäni olen erityisesti kieltänyt sukulaisia ja vanhempia ostamasta mulle mitään kotitavaroita joulu- ja synttärilahjoiksi, koska olen halunnut vain elää hetkessä ja ajatellut, että kyllä niitä kodinkoneita voi ostella sitten myöhemminkin. Kuinka väärässä olenkaan ollut! :-D Ensimmäistä kertaa, kun halusin hankkia jonkun kodinkoneen, pyysin äitiä ostamaan mulle riisinkeittimen... Eli ihan siitä oleellisimasta esineestä lähdettiin liikkeelle ja sama linja on jatkunut tähän päivään asti. Tänään käytin nimittäin kolmekymppiä (rahoja, joita minulla ei todellakaan olisi varaa käyttää) kahteen maailman kauniimpaan Iittalan Taika-juomalasiin. Lisäksi ostin Tigerista viinipullonavaajan ja tuoksukynttilöitä. Jep..!


Pieni lista asioista, jotka muun muassa minulta vielä puuttuu:
  • sänky - haluan jonkun erittäin yksinkertaisen ja matalan parisängyn kovalla patjalla
  • pölynimuri - voitin aikoinaan MouMoun blogista hienon Electroluxin imurin, mutta annoin sen rakkaudenpuuskassa äidille :-D
  • pesukone - tätä en taida edes pystyä hankkimaan vielä pitkään aikaan
  • kahvinkeitin - haluan ehdottomasti rosterinvärisen Moccamasterin sillä uudemman mallisella pannulla
  • mikroaaltouuni - kaltaiselleni laiskalle ruuanlaittajalle
  • oma suoristusrauta, kaiuttimet, joku hylly, lipasto, henkareita ja niin edelleen...
Tämä mun hieman spontaani rahankäyttö huolestuttaa mua todella, sillä olisin saanut esimerkiksi vedenkeittimen näillä tänään käyttämillä rahoillani. Kuinka pulassa tulenkaan olemaan sitten, kun kaikki elämiseen liittyvät kulut ovat mun omalla kontollani ja herään jonain kauniina aamuna siihen, että käytin viimeiset pennini kuohuviiniin ja Punnitse & Säästän pähkinöihin?

Henkistä kasvua ja elämäntapaohjausta tähän suuntaan, kiitos!


Itse asuntoakaan en ole vielä löytänyt, mutta yritän paraikaa ottaa itseäni ja äitiä niskasta kiinni asian suhteen. Tarkoituksena olisi löytää siisti ja valoisa yksiö läheltä koulua mahdollisimman edullisella vuokralla. Mua on jo käsketty madaltamaan kriteerejäni, mutta tässä asiassa olen kyllä aika periksiantamaton. Tiedän toki, etten tule sitä unelma-asuntoani vielä saamaan, mutta haluan kuitenkin ainakin valkoiset seinät, laminaattilattian ja siistit pesutilat. En usko, että voisin olla täysin onnellinen kodissa, jonka pinnat eivät miellytä mua lainkaan. Muovimattolattia olisi ihan painajainen!

Tiedostan kuulostavani tosi lapselliselta näiden kaikkien "mä haluun" -juttujeni kanssa, sillä loppujen lopuksi monet esineet ovat melko toissijaisia oikeasti merkityksellisten asioiden - ruoka, vesi, sähkö, valkoviini - rinnalla. Todellisuudessahan tarvitsen vain ainoastaan paikan itselleni, mun DVD-kokoelmalle, vaatteille, vanhoille päiväkirjoille ja tunnearvoa omaaville esineille. Muut tavarat voisin vaikka lahjoittaa eteenpäin.

Löytyykö sieltä samanlaisten ongelmien kanssa kamppailevia? Rohkaisevia sanoja otetaan vastaan! Ja tulen varmasti vielä postailemaan aiheesta lisää kevään ja kesän aikana! :-D

Translation:
Moving out is stressful when you'd rather spend your money on beautiful glassware than home appliances.

7 kommenttia:

  1. Mulla on myös elämäni ensimmäinen muutto edessä elo-syyskuussa luultavasti tänne Euroopan toiselle puolelle, mitä odotan innolla, mutta toisaalta vähän jännitykselläkin. Olen asunut samassa isossa talossa koko 19-vuotisen elämäni, joten suurta materian karsimista on edessä... Toivottavasti löydät kivan pienen kämpän Tampereelta! Mitä olitkaan menossa opiskelemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tsemppiä sullekin muuttoon!! mulla on opiskelupaikka tamkissa liiketalouden puolella, mutta se ei kiinnosta mua juuri lainkaan... hain kuitenkin tänä keväänä terveyden- ja sairaanhoitajaksi, katsotaan että ottavatko sisään!

      Poista
  2. Toinen Tampereelle muuttava ilmoittautuu! Mulla lähinnä jännittää se, että oon aina teini-ikäisestä lähtien kuvitellut muuttavani Helsinkiin ja odottanut aina kesiä että pääsee kiertämään vähän tulevilla huudeilla. Suunnitelmat kuitenkin muuttuu ja heinä-elokuussa suuntaankin Tampereelle, jossa en oo juuri aikaa viettänyt, mutta jota kaikki onneksi kehuu tosi kivaksi paikaksi. Mutta niin siis, lähinnä just se jännittää että kaupunki on aivan vieras mulle. Plus se että opiskelupaikkaa ei ole (ainakaan toistaiseksi) eikä tällä lukemisella varmaan tulekaan, joten tällaisella antisosiaalisella ihmisellä voi olla vähän sopeutumisvaikeuksia.. Onneksi siellä on kuitenkin Muumimuseo :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mullekin tampere on suhteellisen vieras kaupunki - osaan just ja just liikkua akselilla juna-asema-koskari-sokos :-D että vähän jänskättää kans, mutta ihan hyvällä tavalla! ja jos opiskelupaikkaa ei tuu niin ainakin sulla on aikaa tutkia ja seikkailla ;-) ja vierailla muumimuseossa!

      Poista
  3. haha, hauska postaus! :-D itellä ois kans kesällä muutto omaan kotiin ja kaikennäköistä vielä puuttuu. imurin tai jonkun muun oikeesti tarpeellisen sijasta kävin eilen ostamassa itelleni 42 tuuman taulutelkkarin.... että näin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, ihanaa et löytyy kohtalontovereita! ja itse taidan kesällä ostaa vielä uuden läppärin (tarpeellinen koulua varten toki) joten siivousvälineitä ym. saatan joutua odottamaan tovin verran.. :-D

      Poista
  4. Voi eiii nuo taika-lasit on aivan ihania! ♥____♥ Pakko hankkia itellekin tollasia!

    Oon asunu jo 2 vuotta ja voin sanoo, että ekat viikot ja kuukaudet menee siinä, kun asuessa huomaa, mitä kaikkea puuttuu! Luulee että kaikki on hankittu mut sit kun jotain tavaraa tarvis niin hoksaa ettei ole vielä hankkinut sitä. :D Ne on kaikenlaista pikkutavaraa, kuten purkinavaaja ja kuorimaveitsi!

    VastaaPoista