Katsokaa kuinka pitkä tukka mulla on jo

Olen lukemattomia kertoja kuullut sanottavan, että jos minusta ei olisi tullut Arttua, olisin nimeltäni Simo. Voiko olla siis täysin sattumanvaraista, että tutorini yliopistolla ovat nimeltään juurikin Arttu ja Simo?

Selvisin fuksiviikosta loppujen lopuksi ihan heittämällä - olin jopa omasta ryhmästäni yksi aktiivisimmista tapahtumissa kävijöistä! Juttelin muutamien vanhojen tuttavien kanssa, esittelin itseni kymmenille uusille koulukavereille (moro, Arttu Porista, autekilla, joo taidettiinkin törmätä eilen) ja istuin ainakin busseissa nro 3, 5, 13, 20, 25, 27, 29 ja 32. Suunnistin puhelimen karttaa apuna käyttäen niin Hervannassa kuin kotikulmillakin.

Kotona tavarat etsivät vielä hieman paikkojaan, mutta heti pienen epäjärjestyksen ilmestyttyä erityisesti lattian tasolle alkoi yleisilme tuntumaan huomattavasti kotoisammalta. Monina päivinä kävin kotona vain kääntymässä ja nukkumassa, mikä oli mukavaa vaihtelua yksin vietettyihin viime viikkoihin.

Kamera on pysynyt lataamattomana laatikon pohjalla jo jonkin aikaa. Ehkä ensi viikolla otan vihdoin kuvia kodista tai villasukista ja teemukeista. Jep, se aika vuodesta taas.

A new chapter

Ei tässä ihan näin pitänyt käydä.

Vastoin kaikkia ennakko-oletuksiani alkavasta syksystä löysin itseni tänään TTY:n luentosalista kuuntelemasta yliopiston rehtorin tervetulopuhetta. Keväisten suunnitelmieni mukaan minun olisi pitänyt olla noin kilometrin päässä kotoa ammattikorkeakoulussa orientoitumassa sosiaali- ja terveysalan opintoihin, mutta jäätyäni hävettävän monen pisteen päähän hyväksytyksi tulemisesta oli teknillinen yliopisto kaikista varteenotettavin vaihtoehto.

Salissa istuessani päässä pyörivät vain sanat mitä mä teen täällä, mitä ihmettä mä teen täällä, mutta oli valtavan helpottavaa lopulta huomata, että me kaikki taidettiin olla hiukan hukassa.

Teekkarielämään liittyy hyvin läheisesti vilkas juhlimiskulttuuri etenkin ensimmäisenä vuotena. Lukemattomat bileet ja illanistujaiset tuntemattomien ihmisten kanssa ahdistavat vähän, koska en ole vielä ihan täysin sisäistänyt olevani juurikin täysin tuntemattomien ihmisten keskellä. Mun ei tarvitse enää olla se epävarma ja pidättyväinen Arttu, joka käytävillä ja kaduilla kävelee katse kohti maata muita ihmisiä vältellen. Vaikka mun ei tarvitse (enkä haluaisikaan) luoda itselleni jotain ihan uutta ja värikästä persoonaa, niin voisin nyt vihdoinkin opetella olemaan ihan rennosti, juttelemaan vierustovereille ja olemaan miettimättä jokaista sanaa mitä sanon. Olla ihan vaan minä.

Ja tästä voisikin tulla vielä ihan hyvä vuosi.

Kuulumisia

Minulla oli suuria suunnitelmia Tampereella vietetyn viikon varalle. Piti hankkia bussikortti, hakea töitä, pestä ikkunoita ja kaikkea muuta mukavaa. En toki ole ollenkaan yllättynyt, ettei yksikään suunnitelma toteutunut Tampereella ollessani, mutta ihan toimettomana en kuitenkaan koko viikkoa ollut.

Maanantaina oli aika hoitaa keittiön tukkeutunut lavuaari kuntoon. Soittamiskammoisena lähetin tekstiviestin vuokraisännälle, joka tuli parin tunnin kuluttua poikansa kanssa käymään. Olin niin helpottunut, että tiskasin onnellisena viimeisetkin astiat ja purin muuttolaatikot.

Tiistaina oli kuuma. Niin kuuma, ettei auttanut muu kuin lähteä pois neljän seinän sisältä keskustan ilmastoituihin kauppoihin. Kävin tarkoituksella ihan jokaisen löytämäni liikkeen läpi, sillä ajatus tunkkaiseen asuntoon palaamisesta ei houkutellut. Ostin kuitenkin vain ruokaa ja uudet korvakuulokkeet.

Keskiviikkona ja torstaina vietin aikaa siskoni kanssa TTY:n pihalla syöden ja aurinkoa ottaen. Paloin hieman selästä, mutta sain myös melkoiset rusketusrajat!! Eksyimme bussilla, koska minä valitsin reitin.

Perjantaina käväisin taas keskustassa kaverin kanssa, tarkoituksena hankkia bussikortti, mutta jono oli niin pitkä, etten luonnollisesti jaksanut jäädä odottamaan. Siispä kävimme syömässä (kiitos ruuista!) ja kahvilla. Ja ostin koulutarvikkeita!!

Lauantaina sain vieraan Porista ja vein hänet ensimmäistä kertaa Ikeaan. Illalla uskaltauduimme myös läheiseen pubiin, mutta kauhean kauan aikaa emme terassilla kuitenkaan viettäneet...

Sunnuntai oli taas shoppailupäivä, joka huipentui Tampere - Pori -bussiin astumiseen. Sanokaa mitä sanotte, mutta Pori on niin kaunis ja ihmeellinen ja minulle vaan niin hirveän rakas.

Yllä näkyy ainoa kameralla ottamani kuva viime viikolta. Voisin teoriassa elää avokado-kurkku-ruisleivillä ja vaniljanmakuisella soijamaidolla.

Tällä viikolla voisin koittaa ryhdistäytyä taas postailemisen kanssa. En kuitenkaan lupaa mitään, sillä olen jäänyt hieman koukuun Netflixin tv-sarjavalikoimaan. Hyvää koulunalkua kaikille! :-)

Elokuu

Tampereelle muuttamista suunnitellessani en osannut ajatella, että asuinalueeni tulisi olemaan niin... vihreä.

Ja niin samanlainen kuin kotona.

Täällä ei tarvitse pelätä yöllä hiljaisia katuja pitkin kävellessä ja luontoa ikävöidessä voi vain kävellä muutaman sadan metrin päähän niitylle sorsia katsomaan. Kotona Nakkilassa joki sijaitsi käytännössä takapihalla ja Porissa metsään pääsi kävellen kymmenessä minuutissa. Kuvissa näkyviin maisemiin voikin helposti mennä lievittämään orastavaa koti-ikävää.

Kuten olen tehnyt joka ilta täällä ollessani.