27. marraskuuta 2014

Sekalaisia ajatuksia

Jos tiskaamisesta tulisi edes hyvä tuoksu, kuten puhtaasta pyykistä, tiskaisin varmasti useammin. Mutta tiskaamisesta tulee vaan kuivat kädet ja vesilammikoita kaikkialle, joten palaan asiaan vasta kun mulla ei ole enää yhtään puhdasta aterinta (lusikallakin voi koittaa syödä nuudeleita).

BLÄÄäääÄÄHh. Tollainen fiilis mulla on tällä hetkellä koko elämää kohtaan, vaikka mun pitäisi olla iloinen ja innostunut tulevasta naurettavan pitkästä joululomasta ja kaikista mahdollisuuksista, joita maailma mulle tarjoaa! Maailma on mun osteri! Live, laugh, love <3 Löydän kuitenkin itseni sängyltä makaamasta lasittuneen katseen kera useammin kuin olisi tarve ja terveellistä. En kai mä nyt oikeasti niin väsynyt voi olla?

Havainnollistava kuva mun marraskuun fiiliksistä.

Tuntuu kuitenkin, että kaikki energia menee ihan perusjuttuihin - heräämiseen, yliopistolla käymiseen ja ruuanlaittoon - joiden jälkeen mulla ei ole enää kiinnostusta mihinkään muuhun. Tosin on ollut jokseenkin lohduttavaa huomata, että monilla ei ole motivaatio riittänyt edes luennoilla käymiseen, joten en taida olla ihan ainoa, jonka marraskuu on saanut ajelehtimaan syvemmille vesille.

Tapahtui marraskuussa silti kivojakin juttuja! Täytin pyöreitä vuosia, kävin yksin elokuvissa, aloitin Modern Familyn katsomisen ja Beyoncén uusin levykin löytyy vihdoin Spotifysta. Söin paljon banaaneja ja korkkasin mun blenderin, en ostanut yhtäkään uutta vaatekappaletta ja selvisin siitäkin! Itse asiassa oon viimeksi ostanut vaatteita elokuussa, mikä on mun entiset kulutustottumukset huomioituna ihan ennenkuulumatonta. Aion kutsua tätä henkiseksi kasvuksi, vaikka todellisuudessa syynä on vain mun opiskelijabudjetti. No jaa.

Parasta marraskuussa oli kuitenkin se, kun pääsin Hoploppiin sulkemisajan jälkeen... Oon hehkuttanut tätä jo kaikille tutuilleni ainakin sata kertaa, mutta mulla ei ole pitkään aikaan ollut niin hauskaa kuin siellä riehuessani. Leikki-ikä on koko ikä.

4 kommenttia:

  1. ei helkkari!! kyllä tommone hoploppissa riehuminen tekis nyt terää :-D t. yksi kateellinen, jolla on marraskuusta aikalailla sama fiilis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se oli niin vapauttavaa!! suosittelen kaikkia ottamaan jonkun sukulaismuksun mukaan ja hyppäämään liukumäkeen :-DD

      Poista
  2. Täällä ihan samat fiilikset. :( Täytyy yrittää vaan ajatella sitä joululomaa, uutta vuotta ja pian valostuvia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, onneksi tää kaamoskaan ei ole ikuista! :-)

      Poista