18. huhtikuuta 2015

Hiatus



Huhuu, terveisiä sairasvuoteelta.

Meikäläinen, joka aina julistaa olevansa nuhien ja flunssien yläpuolella ja kieltäytyy hidastamasta tahtia vuotavan nenän takia, onnistui kehittämään itselleen pahimman räkätaudin aikoihin. Vaikka kävinkin mallikkaasti niin luennoilla, laskuharjoituksissa, tentissä kuin erään kurssin laboratoriotyönkin tekemässä olostani huolimatta, oon kyllä niin helpottunut, että voin nyt vihdoin vaan maata.

Blogissa on ollut ja todennäköisesti tulee olemaan vielä jonkin aikaa vähän hiljaista, sillä tässä on niin paljon kaikkea meneillään nyt. Sairastelun lisäksi koitan panostaa pääsykokeisiin lukemiseen vaihtelevin tuloksin, mutta samanaikaisesti en osaa täysin sivuuttaa nykyisiä opintonijakaan. Tekemistä kertyy ties kuinka paljon ja lopulta stressipäissäni päädyn vain maratoonaamaan tv-sarjoja (Orphan Black katsottu viidessä päivässä) peiton alla kännykältä ja katsomaan videoita fibonaccin luvuista ja spiraalimuotojen esiintymisestä luonnossa.

Eräitä viimeaikaisia juttuja fibonaccin lukujen avulla kerrottuna.

1 poltettu tupakka sitten helmikuisen viikonlopun

1 heinänkorsi rucolan seassa

2 viikkoa vappuun (meidän koulun vappu tosin alkoi jo torstaina)

3 tenttiä ennen kesälomaa

5 viikkoa pääsykokeisiin

8 tuntia kuumeista koulunkäyntiä torstaina

13

21

34 en jaksa miettiä enää

Minä ja muut mattimyöhäiset, muistetaan äänestää huomenna!!

3. huhtikuuta 2015

Pitkäperjantain linkkivinkit



Terveisiä pääsiäislomalta! Meitä TTY:läisiä hemmotellaan tällä hetkellä viikon mittaisella pääsiäislomalla, ja itse polkaisin vapaat käyntiin siivoamalla koko asunnon ja kärsimällä kahden päivän mittaisesta päänsärystä. Kuluneen viikon ajan on olo ollut muutenkin jostain syystä normaalia heikompi, joten olen kuluttanut aikani lähinnä Netflixin (Modernin Perheen viides kausi nyt katsottavissa!!) ja uusimman pelivillitykseni Wordbasen parissa.

Siispä vaikka mulla itselläni ei ole tällä hetkellä paljoa annettavaa, ajattelin kuitenkin jakaa muutaman mielenkiintoisen linkkivinkin world wide webin syövereistä! Numeroa klikkaamalla pääsette suoraan kohteeseen.

(1) The Guardianin vaikuttava kuvasarja maapallon ylikansoittumiseen liittyen.

(2) Youtubesta löytyvän Raw. Vegan. Not gross. -sarjan nimi jo yksinään on niin mainio, että se ansaitsee mielestäni mahdollisuuden. Tällä hetkellä ohjelman reseptikokoelmasta löytyy monia raakoja ja kypsennettyjä vegaaniherkkuja - pannareita, brownieita, vanukasta ja donitseja - rennolla ja maanläheisellä otteella esiteltyinä. Tällaista vegaaniuden ilosanoman levittäminen on parhaimmillaan.

(3) Nannan ajatuksia herättävä kaksiosainen minimalismista kertova postaussarja oli tosi mielenkiintoista luettavaa, etenkin kun lukuhetkellä oma asuntoni oli pienimuotoisen kaaoksen vallassa...

(4) Man Repeller on vuosien varrella kehittynyt muotiblogista valtavan suosituksi verkkosivuksi, joka julkaisee päivittäin useita artikkeleita laajalla aiheskaalalla. Henkilökohtaisiin suosikkeihini kuuluu mm. MR Diets -kirjoitussarja, joka on kuitenkin kaikkea muuta, kuin vakavaa laihduttamista.

(5) En tiedä kuinka moni muu täällä on nuoruudessaan pelannut Runescapea, mutta ainakin mua tämä pelin teemalaulusta tehty trap remix viihdytti... Tämän tosin voittaa alkuperäisen The Sims -pelin soundtrackin buy mode -biisi, joka on ehdottomasti pelimusiikkia parhaimmillaan. :-D

Hyvää pääsiäistä itse kullekin!