Yliopistolusmuilua

Eilen bussissa irtokarkkeja lounaaksi syödessäni tajusin, että elän tällä hetkellä jollain tapaa sitä elämää, josta muutama vuosi sitten uneksin ja jota tulen tulevaisuudessa kaipaamaan. Tällä hetkellä mun elämässäni vallitsee nimittäin merkittävä vapauden ja vastuiden epätasapaino, minkä ymmärtäminen sai mut ajattelemaan tilannettani vähän toiselta kantilta.

Tällä viikolla tulen viettämään yliopistolla yhteensä suunnilleen reilut kuusi tuntia: kolme kumpaakin tenttiä kohden. Loppuajan voin käyttää kotona opiskeluun, Netflixin katsomiseen ja kaupungilla hengailemiseen oman mieleni mukaan. Ensin pidin tätä viikkoa ajan tuhlauksena ja dramaattisesti nuoruuteni hukkaan heittämisenä, mutta sittemmin tajusin, että näin kiireettömiä tenttiviikkoja mulla tuskin tulee olemaan tulevaisuudessa kovinkaan montaa. Päätin siis irrotella vähän ja lähdin päiväretkelle Ikeaan.

En tiedä kumpi asia mun on vaikeampi ymmärtää... Se, että asun kaupungissa, jossa pääsen Ikeaan puolessa tunnissa paikallisbusseilla, vai se, että retki Ikeaan tiistai-iltapäivänä tuntuu irrottelulta. Onko kyseessä ikääntyminen vai totaalisen mökkihöperöyden ensioireet?

Ostin Ikeasta tuoksukynttilöitä, leikkuulaudan ja lävikon. Tuntui kuin olisin shoppaillut ihan sikana. Ruokaosastolla etsin menestyksettä tillinäkkileipää, joten tyydyin karkkeihin. Päätin, että ensi kerralla käyn syömässä yläkerrassa prinsessaleivoksen. Toivotin twitterissä ikea monkeylle hyvää kaksivuotispäivää. #illegal but #iconic



Tänään on vuorossa tiskaus-, pyykkäys- ja joulukorttien kirjoituspäivä. Perjantain tenttiin valmistautumista voin alkaa ajatella ehkä illemmalla. Nyt kuitenkin ruokakaupan kautta peiton alle Modernin Perheen kolmoskauden pariin, just because I can.

Sekalaisia ajatuksia

Jos tiskaamisesta tulisi edes hyvä tuoksu, kuten puhtaasta pyykistä, tiskaisin varmasti useammin. Mutta tiskaamisesta tulee vaan kuivat kädet ja vesilammikoita kaikkialle, joten palaan asiaan vasta kun mulla ei ole enää yhtään puhdasta aterinta (lusikallakin voi koittaa syödä nuudeleita).

BLÄÄäääÄÄHh. Tollainen fiilis mulla on tällä hetkellä koko elämää kohtaan, vaikka mun pitäisi olla iloinen ja innostunut tulevasta naurettavan pitkästä joululomasta ja kaikista mahdollisuuksista, joita maailma mulle tarjoaa! Maailma on mun osteri! Live, laugh, love <3 Löydän kuitenkin itseni sängyltä makaamasta lasittuneen katseen kera useammin kuin olisi tarve ja terveellistä. En kai mä nyt oikeasti niin väsynyt voi olla?

Havainnollistava kuva mun marraskuun fiiliksistä.

Tuntuu kuitenkin, että kaikki energia menee ihan perusjuttuihin - heräämiseen, yliopistolla käymiseen ja ruuanlaittoon - joiden jälkeen mulla ei ole enää kiinnostusta mihinkään muuhun. Tosin on ollut jokseenkin lohduttavaa huomata, että monilla ei ole motivaatio riittänyt edes luennoilla käymiseen, joten en taida olla ihan ainoa, jonka marraskuu on saanut ajelehtimaan syvemmille vesille.

Tapahtui marraskuussa silti kivojakin juttuja! Täytin pyöreitä vuosia, kävin yksin elokuvissa, aloitin Modern Familyn katsomisen ja Beyoncén uusin levykin löytyy vihdoin Spotifysta. Söin paljon banaaneja ja korkkasin mun blenderin, en ostanut yhtäkään uutta vaatekappaletta ja selvisin siitäkin! Itse asiassa oon viimeksi ostanut vaatteita elokuussa, mikä on mun entiset kulutustottumukset huomioituna ihan ennenkuulumatonta. Aion kutsua tätä henkiseksi kasvuksi, vaikka todellisuudessa syynä on vain mun opiskelijabudjetti. No jaa.

Parasta marraskuussa oli kuitenkin se, kun pääsin Hoploppiin sulkemisajan jälkeen... Oon hehkuttanut tätä jo kaikille tutuilleni ainakin sata kertaa, mutta mulla ei ole pitkään aikaan ollut niin hauskaa kuin siellä riehuessani. Leikki-ikä on koko ikä.

It’s strange. I felt less lonely when I didn’t know you.

Tänään on taas yksi niistä päivistä kun kaikki tuntuu menevän heti aamusta asti päin mäntyä. Nukuin pommiin, minkä takia skippasin kaksi ensimmäistä luentoa, myöhästyin bussista ja päätin lopulta mennä ruokakaupan kautta takaisin kotiin. Vaikka mulla ei olekaan läsnäolopakkoa luennoilla, niin kotiin jäämisestä tulee silti ihan hirveän syyllinen olo. Ajattelin siis käyttää tämän aamupäivän jotenkin "hyödyksi" ja julkaista parit viimeaikaiset valokuvat ja kuulumiset.

Viimeisistä kuvista voi tosiaan nähdä, että pääsin vihdoin luovuttamaan verta mun karenssin päätyttyä! On ihan mahtavaa, että meidän yliopistolla oli jo toista kertaa tänä syksynä mahdollisuus luovuttaa, ja kuulemma tulevat taas reilun kahden kuukauden päästä uudestaan. Mun ensimmäinen verenluovutus oli tosi positiivinen kokemus ja suosittelen kaikkia kokeilemaan! :-) Jopa mun neulakammoinen ja vähän pyörtymisherkkä koulukaveri rohkaistui luovuttamaan, vaikka loppuvaiheessa alkoikin voida vähän pahoin.

Muutoin elämä on ollut melko tavallista. Vietin isänpäivää koulutöitä tehden, käväisin kahtena peräkkäisenä viikonloppuna Porissa, kriiseilin opinnoista, aloitin pääsykokeisiin valmistautumisen, päätin lopettaa lihansyönnin kokonaan, nautin lumisateesta ja päätin haastaa itseni lukemaan kaunokirjallisuutta taas hieman enemmän. (Toisin sanoen, yritän lukea kuukausia sitten aloittamani kirjan loppuun tammikuuhun mennessä.)

Mainittakoon myös, että lupauduin pikkusiskon seuraksi One Directionin keikalle ja oon salaa tosi innoissani. Ketä muita on tulossa kesäkuussa olympiastadionille?!