Kaksi vuotta sitten

Vähän lisää throwbackia tiedossa - Veeran Riviera-postaus nimittäin muistutti mua, että mun ja mummun Nizzan matkasta on tällä viikolla tarkalleen kaksi vuotta! Tästähän seurasi jälleen välitön #ikäkriisi mutta myös pienoinen matkakuume... En ole tuon reissun jälkeen tosiaan Tukholman satamaa kauempana käynyt. Noh, tässä kuitenkin hiukan sinistä taivasta tuon ikkunasta näkyvän maiseman sijaan katseltavaksi. Au revoir!



Tällaiselle Suomen länsirannikon kasvatille pienetkin maastonkorkeuden muutokset ovat aina tosi jännittäviä, joten Nizzassa tuli useampaankin otteeseen kiivettyä kukkuloiden päälle katselemaan (ja ennen kaikkea kuvailemaan) maisemia.



Näkymät meidän kämpän parvekkeelta. Tuossa samassa satamassa oli ihanasti sekä sympaattisia pikkupaatteja että valtavia luksusveneitä.



Toki meidän oli myös tehtävä kulttuurimatka vanhan kaupungin huudeille. Tuolla alueella autoilu kuuluu yksiin elämäni jännittävimmistä kokemuksista, vaikken itse kuskina ollutkaan.



Bonjour! Oui, oui. Merci!! Kadutti, etten osaa ranskaa, mutta onneksi meillä oli saksankielinen matkailijan ranska-opas - tuli samalla vähän hiottua mun olemattomia saksantaitojakin, heh.



Ja olihan se Monacokin nähtävä. Koko päivän satoi ja tuuli ja me mummun kanssa näytettiin varmasti tosi autenttisilta miljardööri-monacolaisilta kertakäyttöisten sadeviittojemme kanssa...



Löytyisikö sieltä lukijoiden joukosta joku ystävällinen sielu, joka veisi mut matkalle etelään ASAP?! Tämän viikon pakkasaamut ja talvitakin puuttuminen ovat käyneet mulle henkisesti hieman raskaiksi.

Songs I've been listening to lately

Neøv - Laketown

Florrie - Little White Lies

Tove Lo - Got Love

Tinashe - How Many Times (feat. Future)

The Irrepressibles - Two Men In Love

Josef Salvat - Open Season

Ben Howard - I Forget Where We Were

Ella Henderson - Glow

AlunaGeorge - Supernatural

Jhene Aiko - The Worst

Seinabo Sey - Pistols At Dawn

Yelle - Complètement fou

Bits & pieces

[1] & [2] Oon käynyt Ikeassa tämän kesän ja syksyn aikana varmaan kahdeksan kertaa, mutta silti sinne tuntuu olevan asiaa melkein viikottain. Esimerkiksi äidin kanssa kävimme Ikeoimassa kahtena viikonloppuna peräkkäin, huhhu... [3] Täytyy kuitenkin kehua Ikean tillinäkkileipää! Hurjan hyvää. [4] Yhden ihan ok:n naamapäivän satoa, heh.



[5] Itse tehty omenahillo on ehdottomasti yksi parhaimmista jutuista syksyssä. [6] Kouluruokaa! Oon tosi tyytyväinen, että meillä on koulussa joka päivä monta eri kasvisruokavaihtoehtoa, vaikka laitosruoka ei mun ykköslempparia olekaan. [7] Ikkunasta näkyy tällä hetkellä jo niin monta lehdetöntä puuta. En oo vielä ihan valmis talven tuloon! :-( [8] Sain äidiltä vähän vanhoja valokuvia ja nauroin hiukan näille mun jännittyneille kerhokuvaposeerauksille...



[9] Muun muassa näitä tuoksukynttilöitä oon itse tuonut kotiin Ikeasta muutaman kerran - rakastan kun koko kämppä tuoksuu kevyesti imelälle vaniljalle :-D [10] Tämänhetkiset fiilikset naaman kunnosta... Voisin japanilaistyylisesti alkaa vaan käyttämään kirurgimaskia julkisilla paikoilla finnipäivinä. [11] Koulun alun myötä oon inspiroitunut piirtelemään paljon enemmän kuin aikoihin! Luonnostelu on aika terapeuttista, vaikka mitän kunnollista ei saisikaan aikaan. [12] Roosa Nauha -päivän selfie mun ainoassa vaaleanpunaisessa paidassa. :-D

Vähän erilaista postausta tällä kertaa! Toivottavasti nämä puhelimella otetut kuvat ei satu teidän silmiin niin paljon kuin mun omiin. Hyvää hump daytä kaikille!

Miltä minusta tuntuu tänään?

Kahdeksannella luokalla saimme terveystiedon opettajalta normaalia pitkäkestoisemman tehtävän. Jokaiselle oppitunnille meidän tuli merkitä senhetkinen päällimmäisin tunteemme opettajan tulostamalle tehtäväpaperille niin sanottuun tunnekarttaan. On ehkä sanomattakin selvää, että 14-vuotiaista nuorista koostunut luokkamme ei ottanut tehtävää kovinkaan tosissaan. Oli helpompaa tehdä tehtävästä vain yksi suuri vitsi kuin oikeasti pysähtyä kysymään itseltään, että miltä minusta tuntuu ja miksi?

Joannan eilen julkaisemasta mahdottoman tärkeästä postauksesta mieleeni jäi erityisesti seuraava kohta:

"Joinakin päivinä tuntuu siltä kuin tuntisin kaikki maailman tunteet samanaikaisesti. Toisina päivinä en tunne yhtään mitään."

Ote on kuin suoraan minun elämästäni. Olen monet kerrat maannut yksin sängyllä miettien, että miksen minä tunne mitään - en itseäni, muita tai koko maailmaa kohtaan. Joinain päivinä kaikki tuntuu niin yhdentekevältä ja värittömältä. Ja seuraavana hetkenä saatan saada paniikkikohtauksen tiskatessa ja rojahtaa keittiön lattialle istumaan.

Nykyään vanhempana (ja toivottavasti myös aavistuksen viisaampana) yritän käsitellä tunteitani monipuolisemmin kuin yläasteella. Terveystiedon tunneilla käyttämämme kaavake on ehkä hieman keinotekoinen, mutta ajatus on valtavan tärkeä. Suosittelen kaikkia kokeilemaan erilaisia itseilmaisun keinoja niin hyvän kuin pahankin olon vallitessa - oma valintani, eli julkinen blogi on vain yksi vaihtoehto monista.




Tänään olen tuntenut erityisesti kiitollisuutta. Puin aamulla päälle vaaleanpunaisen paidan ja kiitin hiljaa maailmankaikkeutta siitä, ettei se antanut rintasyövän viedä erästä minulle rakasta ihmistä. Hyvää Roosa Nauha -päivää kaikille. ♥

Seitsemäs lokakuuta

Matkustin tänään tavalliseen tapaan linja-autolla yliopistolta kotiin. Epätavallista tässä matkassa kuitenkin oli se, että puhelimen näytön tuijottamisen sijaan keskityin pitkästä aikaa maisemiin. Tänään on nimittäin yksi niistä harvoista aurinkoisista syyspäivistä, joita sitten marraskuun harmaudessa tulen kaipaamaan.

Eräällä pysäkillä huomasin vähän matkan päässä iäkkään pariskunnan, joka selvästi yritti ehtiä bussin kyytiin. Rouva nosti kätensä ilmaan, heilutti vimmatusti ja lähti juoksemaan kohti autoa. Kuljettaja odotti kärsivällisesti. Hetken päästä rouva kuitenkin huomasi, että hänen puolisonsa oli jäänyt reilusti jälkeen ja viittoi bussikuskille, että voikin jo mennä. Ja bussi lähti jättäen pariskunnan odottamaan seuraavaa vuoroa.

Hetken aikaa mietin, että en koskaan halua tulla niin vanhaksi, etten jaksa ottaa edes muutamaa juoksuaskelta bussiin ehtiäkseni.

Sitten näin ikkunasta, kuinka rouva halasi puolisoaan tiukasti kuin merkiksi, että ei se mitään.

(Tässä vaiheessa räpyttelin vähän silmiä ja laiton Lykke Lin kovemmalle.)

Kolme vuotta sitten

Päädyin hetki sitten tylsyyksissäni muistelemaan mun ikivanhan Photobucket-tilin salasanaa ja pian olinkin taas vanhojen valokuvien kimpussa. Innostuin samalla postailemaan parit vanhat omakuvat vuoden 2011 syksyltä... muistaako kukaan tämänn näköistä tyyppiä? :-D Huh, kun niin moni asia on muuttunut kolmessa vuodessa - taakse ovat jääneet Pori, pitkä ja väriä jatkuvasti vaihtava tukka sekä villit kuvanmuokkauskokeilut. Mutta omistan silti yhä kaikki kuvissa näkyvät vaatteet!

Lokakuussa 2011 olin juuri aloittanut lukion toisen luokan, opiskelin innokkaasti japania, järjestin koulukavereiden kanssa ensimmäiset kunnon kotibileet halloweenin kunniaksi, harrastin postcrossingia ja kirjeenvaihtoa, rakastuin korealaiseen Heartstrings-dramaan ja hengailin paljon kotona. Sitten seuraavassa kuussa repäisin ja värjäsin synttäreideni kunniaksi osan hiuksista pinkeiksi... (kuva) Pian 20-vuotias Arttu ei tod. uskaltaisi.